In English
China

AVUSTUSTEN HAKEMINEN

TOIMINTA-AVUSTUKSET ON HAETTAVISSA UUSITULLA LOMAKKEELLA JA OHJEISTUKSELLA 31.3.2017 KLO 14.00 MENNESSÄ JÄMIJÄRVEN KUNTA, VAPAA-AIKATOIMI. Jämijärven kunta jakaa toiminta-avustuksia vuosittain erilaisille yhdistyksille, järjestöille sekä yksityisille harrastelijoille, joiden kotipaikkakunta on Jämijärvi. Sponsori avustusta voi hakea myös ulkopaikkakuntalainen yhdistys, joiden jäsenenä samassa jaostossa/ikäryhmässä/osastossa on vähintään kolme jämijärveläistä jäsentä. Vuodesta 2017 alkaen Jämijärven kunnan vapaa-aikalautakunta jakaa kaikki avustukset lukuun ottamatta kunnanhallituksen myöntämää veteraanitoimikunnalle osoitettua rintamamiestunnuksen omaavien ja lottien kuntoutusavustuksia sekä kylärahaa. Kaikki kunnan toiminta-avustusta hakevat tahot täyttävät hakulomakkeesta vähintään kolme ensimmäistä sivua sekä viimeisen sivun tai muuten hakemusta ei voida ottaa huomion avustuksia jaettaessa. Lomakkeen täyttämiseen saa apua kunnanvirastolta. Myös sponsorisopimukset jotka ovat isompia kokonaisuuksia ja tulevat maksamaan Jämijärven kunnalle enemmän kuin tässä ohjeessa on taulukossa osoitettu kuuluvat Jämijärven kunnanhallituksen ratkaisuvaltaan. Vapaa-aikalautakunta pidättää oikeuden perustelluista syistä poiketa näistä ohjeista. OHJEET JA HAKULOMAKE LÖYTYY ERIKSEEN KOTISIVUILTAMME TAI NOUDETTUNA KUNNANVIRASTOLTA TAI PYYDETTÄESSÄ MYÖS SÄHKÖPOSTITSE.

TOIMINTA-AVUSTUKSET HAETTAVISSA 31.3.2017 KLO 14.00 MENNESSÄ
KOHDEAVUSTUKSET KOKO VUODEN
SPONSORIAVUSTUKSET KOKO VUODEN

OHJEET JA HAKEMUKSET LÖYTYVÄT:
/kunta/vapaa-aika/avustukset

KULTTUURIAVUSTUKSET

Vapaa-aikalautakunnan avustustoiminnan tehtävänä on edistää ja monipuolistaa Jämijärven kulttuuritoimintaa, eri toimijoiden välistä yhteistyötä sekä kulttuurista kansalais- ja harrastustoimintaa. Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan taiteen harjoittamista ja harrastamista, taidepalvelujen tarjontaa ja käyttöä, kotiseututyötä sekä paikallisen kulttuuriperinteen vaalimista ja edistämistä (Laki kuntien kulttuuritoiminnasta 728/92).

Avustustoiminta on aina kohdennettua ja harkinnanvaraista. Avustuksia myönnettäessä vapaa-aikalautakunta huomioi avustuksen tarpeen sekä avustuksella tuettavan toiminnan laadun ja vaikuttavuuden Jämijärven kulttuurikentässä. Avustuksella tuetaan erityisesti toimintaa, joka suunnataan avoimesti asukkaille. Kulttuuriavustuksilla täydennetään jämijärveläistä kulttuuritarjontaa ja kehitetään esim. lastenkulttuuria, erityisryhmille tarjottavaa kulttuuria sekä vaalitaan paikallista kulttuuriperintöä/kulttuuriympäristöä. Kulttuuriavustuksilla voidaan kehittää myös kulttuurimatkailua ja lisätä kunnan vetovoimaisuutta, elinvoimaisuutta ja viihtyvyyttä.

LIIKUNTA-AVUSTUKSET

Liikuntalaki 5 §, kohta 2, ”Kunnan tulee luoda edellytyksiä kunnan asukkaiden liikunnalle tukemalla kansalaistoimintaa mukaan lukien seuratoiminta” (390/2015). Jämijärven kunnan vapaa-aikalautakunta tukee jämijärveläisiä liikuntajärjestöjä niiden toiminnan, tulosten ja yhteistyön perusteella. Avustuskelpoiseksi järjestöksi voidaan hyväksyä sellainen Jämijärvelle rekisteröity yhdistys, jonka tarkoituksena on liikunnan edistäminen ja joka toimii liikuntalain 2 §:ssä säädetyn tavoitteen mukaisesti. Sen mukaisesti tavoitteena on edistää eri väestöryhmien mahdollisuuksia liikkua ja harrastaa liikuntaa, väestön hyvinvointia ja terveyttä, fyysisen toimintakyvyn ylläpitämistä ja parantamista, lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä, liikunnan kansalaistoimintaa mukaan lukien seuratoiminta, huippu-urheilua, liikunnan ja huippu-urheilun rehellisyyttä ja eettisiä periaatteita, sekä eriarvoisuuden vähentämistä liikunnassa.

NUORISOAVUSTUKSET

Jämijärven kunnan vapaa-aikalautakunnan jakamien avustusten tarkoituksena on tukea nuorten kasvua, itsenäistymistä, yhteisöllisyyttä sekä niihin liittyvää tietojen ja taitojen oppimista, tukea nuorten harrastamista ja toimintaa kansalaisyhteiskunnassa, edistää nuorten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa ja oikeuksien toteutumista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja, kuten Nuorisolaki (2016) velvoittaa.

Tavoitteen toteuttamisen lähtökohtina ovat yhteisöllisyys, yhteisvastuu, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo, monikulttuurisuus ja kansainvälisyys, terveet elämäntavat sekä ympäristön ja elämän kunnioittaminen. Avustuksia jaettaessa otetaan huomioon järjestön toiminnan laatu, laajuus ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus sekä, miten järjestö/toimija edistää nuorten yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja osallisuutta. Avustusten hakemisessa, hakemusten käsittelyssä, avustusten maksamisessa, avustusten käytön valvonnassa ja tilitysten käsittelyssä noudatetaan tätä sääntöä ja muita kunnan määräyksiä.

SPONSORIAVUSTUS

Sponsoriavustusta annetaan kunnan saatua näkyvyyttä vastaan. Sponsoritukeen ovat oikeutettuja jämijärveläiset yhdistykset ja järjestöt tai ulkopaikkakuntalaiset yhdistykset ja järjestöt. Ulkopaikkakuntalaisissa yhdistyksissä tulee olla jämijärveläisiä jäseniä vähintään kolme samassa ikäryhmässä.  Sponsorituki voi olla muutakin kuin alla mainittu vaatemainonta tai tuotemainonta mutta saman kokoinen näkyvyys ja kappalemäärä kuin oheisessa taulukossa on laitettu. Sponsoritukea haetaan vapaamuotoisella hakemuksella, josta tulee ilmetä yhdistyksen/seuran nimi, jaosto, yhteyshenkilö, jämijärveläisten jäsenten nimet, jotka näkyvyyttä pitää yllään tai esittelee sitä muissa varusteissaan.


 

Jämijärvi - Satakunnan helmi

Pikkuvaakuna

Jämilogo


Jämin
Matkailuneuvonta
jami.fi

 Suomifinland100-banneri netti 200 px

Toteutus JJ-Net Group Oy