VUODEN 2009 KORKOTUKILAINAT, VALTION TAKAUS JA AVUSTUKSET ERITYISRYHMIEN ASUNTO-OLOJEN PARANTAMISEKSI

 

Korkotukilainat

-         vuokra-, asumisoikeus- tai osaomistustalon rakentaminen, vuokratalon perusparantaminen tai vuokra- ja asumisoikeustalon hankkiminen

-         yksityishenkilölle matalaenergiaomakotitalon rakentamiseen

 

Valtion takaus

-         vuokra-asuntojen rakentamislainoille, joihin ei saa lainaa tai korkotukea valtion varoista muun lain perusteella

 

Hakemus yllä olevista toimitetaan nk. jatkuvana hakuna Jämijärven kunnanhallitukselle, Peijarintie 5 A, 38800 Jämijärvi niin, että kunta voi ennen vuoden 2009 päättymistä toimittaa hakemuksen lausuntoineen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselle (ARA).

 

Asunto-osakeyhtiötalon perusparantamisen korkotukilainahakemus toimitetaan muista poiketen suoraan ARA:lle em. määräaikaan mennessä osoitteella Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus, PL 30, 15141 Lahti.

 

Erityisryhmien avustukset ja saman hankkeen korkotukilainat

-         tarkoitettu opiskelijoille, pakolaisille, asunnottomille tai tuen tarpeessa oleville ikäihmisille (esim. palvelutalo- tai ryhmäkotihanke)

-         hankkeen tulee perustua kohderyhmän asunnontarpeeseen ja kokonaistaloudelliseen arviointiin

-         avustuksen myöntäminen edellyttää, että saman hankkeen laina hyväksytään korkotukilainaksi (ks. edellä).

 

Hakemus erityisryhmien avustuksen ja siihen liittyvän korkotukilainan osalta viimeistään 20.10.2008 Jämijärven kunnanhallitukselle yllä mainittuun osoitteeseen. Lisätietoja Esa Ala-Karvia puh.

02-5729 7100 tai Anne Ranta puh. 02-5729 7101.

 

ARA:n ohjeistus ja tarvittavat lomakkeet www.ara.fi

 

Jämijärvi 16.09.2008

 

JÄMIJÄRVEN KUNNANHALLITUS

 

 

KUNNALLISVAALIT 2008

 

Vaalipäivän äänestys toimitetaan sunnuntaina 26. päivänä

lokakuuta 2008 kello 9-20.  Jämijärven kunta on yhtenä äänestysalueena ja äänestyspaikkana on Keskuskoulu, Koulutie 6.

 

Ennakkoäänestys toimitetaan 15. -21.10.2008 välisenä aikana.

Ennakkoäänestyspaikkana on valtuuston kokoushuone kirjaston

alakerrassa osoitteessa Koulutie 2 B. 

Ennakkoäänestysajat:

keskiviikko         15.10.2008  kello  10.00-18.00

torstai                  16.10.2008 kello  10.00-18.00

perjantai              17.10.2008 kello  10.00-18.00

lauantai               18.10.2008 kello  10.00-16.00

sunnuntai            19.10.2008 kello  10.00-16.00

maanantai           20.10.2008 kello  10.00-18.00

tiistai                    21.10.2008 kello  10.00-18.00

 

Ennakkoäänestyspaikassa tulee olla mukana henkilöllisyyden osoittava asiakirja. Ennakkoäänestyksestä vanhainkodissa ilmoitetaan erikseen laitoksessa julkaistavalla kuulutuksella.

 

Kotiäänestys.  Henkilön, joka vamman tai sairauden vuoksi ei pääse äänestys- eikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, on mahdollista äänestää kotona.  Kotiäänestystä tarvitsevan on ilmoitettava siitä kirjallisesti tai puhelimitse viimeistään tiistaina 14.10.2008 ennen kello 16.00 keskusvaalilautakunnalle, osoite Peijarintie 5 A, puhelin 572970.  Ilmoituksen voi tehdä äänestäjän puolesta tämän valitsema henkilö.

 

Keskusvaalilautakunta

 

 

Varo hirviä, autoilija!

 

Syksy on hirvivaaran kannalta vuoden pahinta aikaa liikenteessä. Hirvikanta on suurimmillaan, ja erityisesti kookkaat uroshirvet liikkuvat kiima-ajan vuoksi pitkiäkin matkoja.

Tielläliikkujien kannattaa valpastua syksyn tullen muuttuviin keleihin ja hirvivaaraan. Molempiin voi varautua parhaiten pudottamalla ajonopeuksiaan. Kova vauhti näkyy onnettomuuksien seurauksissa. Eniten onnettomuuksia (64 %) ajettiin 80 km/h – nopeusrajoituksen vallitessa. Tämä selittyy ko. rajoituksen yleisyydellä alemmalla tieverkolla (yleisrajoitus), ja toisaalta myös päätiet ovat enimmäkseen 80 km/h – rajoituksen alaisia vuoden talvipuoliskolla. Henkilövahinkoihin johtaneista onnettomuuksista 90 % ajettiin 100 km/h tai 80 km/h -rajoituksen aikana, määrien ollessa samaa suuruusluokkaa mainituilla rajoitusarvoilla.

 

Hirvikolaririski on suurimmillaan aamu- ja iltahämärissä. Hirvieläinonnettomuuksista

kaksi kolmasosaa ajetaan hämärässä tai pimeässä, jolloin vuorokaudenaikainen riski on suurimmillaan. Hirvenmetsästys alkaa, ja se voi ajaa hirvet liikkeelle myös päiväsaikaan.

Ota hirvieläimistä varoittavat liikennemerkit todesta. Tien reunojen tarkkailu muuallakin kuin hirvivaroitusmerkkien alueella auttaa näkemään tielle tulevat hirvet aikaisemmin. Sellaisissa tienkohdissa, joissa kasvusto ulottuu lähelle tietä, riski tulla yllätetyksi on suuri.

Voit välttää onnettomuuden, kun 

  • vähennät nopeuttasi tuntuvasti hirvivaara-alueella
  • käytät mahdollisimman paljon kaukovaloja,
  • tarkkailet tien vierustoja,
  • jarrutat ja vilkutat ajovaloja, jos havaitset jotain poikkeavaa
  • yrität väistää hirven takaa.

Jos onnettomuus sattuu

  • varoita muuta liikennettä
  • vie varoituskolmion paikalleen
  • auta ja hälytä apua, jos on loukkaantuneita (hätänumero 112)
  • ilmoita poliisille

 

Satakunnan pelastuslaitos

Kimmo Vaani, valistusmestari                                                    

etunimi.sukunimi@satapelastus.fi

www.satapelastus.fi

p. 044-701 74 55

 

 

Yksityisteiden hoito ja hallinto- kurssi

 

Paikka: Finpyyn ala-aste (ruokasali), Museotie 12, NOORMARKKU

Aika: torstaisin 6.11, 13.11 ja 20.11.2008 (yht: 9 h)

Klo: 18.00 – 20.30

Maksu: 9 € (voi maksaa suoraan kouluttajalle)

Vetäjä: Projektineuvoja Veikko Kuntsi

 

Lähinnä yksityisteiden tiekuntien toimitsijamiehille ja hoitokunnan jäsenille suunnatulla kursilla käydään läpi yksityisteiden tienpidon perusasioita – mm. yksityistielakia, tien yksiköintiä, yksityisteiden perusparannuksen rahoitusmahdollisuuksia sekä kunnossapitoa.

Kolmen illan kokonaisuus liittyy Maaseudun yksityistiet kuntoon –hankkeeseen, jonka tavoitteena on tiekuntien aktivointi ja yksityisteiden kunnon kunnon parantaminen. Kurssimateriaali sisältyy osallistumismaksuun.

Ennakkoilmoittautuminen 31.10 mennessä puh. (02) 630 1511.

 

Tekninen lautakunta

 

 

KEVYTTÄ LIIKUNTAA IKÄIHMISILLE

MAANANTAISIN KLO 9-10

13.10. - 24.11.2008

JÄMIJÄRVEN KESKUSKOULUN LIIKUNTASALISSA

 

Liikunta ei ole mitään hikijumppaa vaan lihaskunnon- ja tasapainokyvyn ylläpitämistä, jota voi tehdä myös tuolilla istuen.

 

Erillisiä liikuntavaatteita ei tarvita mutta on hyvä jos vaatteet eivät kiristä.

 

TERVETULOA SEKÄ NAISET ETTÄ MIEHET

 

Järjestäjänä Jämijärven vapaa-aikatoimi

Lisätietoja: Anna-Liisa Leppihalme p. 044 294 0079

 

 

HEI NUORI

Oletko 12 vuotias tai vanhempi ja olet kiinnostunut LEIPOMISESTA?

 

TERVETULOA LEIPOMAAN Jämijärven keskuskoululle KESKIVIIKKOISIN KLO 18.30 - 20.00 8.10. - 26.11.2008

 

Järjestäjänä Jämijärven vapaa-aikatoimi

Lisätietoja: Anna-Liisa Leppihalme 044 294 0079

 

 

KUNNAN JA YRITTÄJIEN AAMUKAHVITILAISUUS tiistaina 7.10.2008 klo 8.00 kunnantalon

kokoustilassa.

Tervetuloa yrittäjät keskustelemaan ajankohtaisista asioista.

 

 

Jämijärven yrittäjät yhdistys järjestää VAALIKÄRÄJÄT ma 13.10.2008 klo 19.00 Jämijärven Osuuspankin

kerhohuoneella.

Tule tutustumaan kunnallisvaaliehdokkaisiin ja tekemään ajankohtaisia kysymyksiä.

 

Ehdokkaiden ilmoittautuminen 12.10. mennessä

p. 040-566 7517 tai merja.lahdenpaa@pp.inet.fi

 

Mahdollisesti mediaa paikalla.

 

Kahvitarjoilu.

 

Tervetuloa!

 

 

TORITAPAHTUMA

La 11.10 klo 10-13 JÄMIJÄRVELLÄ

 

Tule tutustumaan ehdokkaisiimme,

kyselemään ja keskustelemaan.

Kahvitarjoilu

 

järj. Jämijärven Työväenyhdistys ry

 

Tutustu ehdokkaisiimme

www.tyovaki.com

 

 

Suomen Punaisen Ristin Jämijärven osasto

Ensiapuryhmä kokoontuu maanantaisin parillisilla viikoilla klo 18 nuorisovintillä.
Tule mukaan toimintaan, vaikkei Sinulla olisi koulutusta tai kokemusta. Järjestämme niitä yhdessä.

Ensihuollon peruskurssi
järjestetään Pikku-Itävallassa 17.10 klo 17-21 ja 18.10 klo 9 - 17
Kurssi on tarkoitettu sinulle, joka olet kiinnostunut onnettomuuden jälkeisistä huoltotoimenpiteistä, kuten muonituksesta, majoituksesta, henkisestä tuesta jne.
Hinta 25€ sis. kahvit ja lounaan la. Jos jäät majoittumaan hinta on 70€, sis pe iltapalan ja la aamupalan kahvien ja lounaan lisäksi.
Ilmoittautumiset viim. 13.10 mennessä Anja Tunturille p.040-5821272. Kerro samalla mahd. ruoka-aineallergiat

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

 

 

Jämijärviläisiä pelimannisävellyksiä” –kirjaa saatavilla Jämijärven

Kukkakaupasta, Jämijärven kunnanvirastosta ja Ikaalisten Kirjakaupasta. Kirjan hinta 20 euroa/kpl.

 

Jämijärvi-Seura ry

 

 

VIHUN KYLÄYHDISTYS RY

Syyskokous 09.10.2008 klo 19.00 Möökelissä.

 

Käsitellään sääntömääräiset asiat.

 

TERVETULOA !

 

Johtokunta

 

 

Vielä muutama paikka vapaana

 

       MATTILAN SISARUKSIEN

 

konserttiin Tampere-talolle torstaina 20.11.

Matkan hinta 40 € (jäseniltä 20 €) sisältäen lipun ja

kuljetuksen.

Lähtö Op:n edestä klo 17.30.

Ilmoittautumiset Merja Kangasniemelle 8.10. mennessä

puh. 040 533 8574

 

 

Ostosmatka 8.11.2008
Raisioon kauppakeskus Myllyyn (vieressä mm. Ikea ja Biltema!)
Lähtö Tykköön koululta klo 7.30,

Jämijärven Osuuspankin edestä klo 7.40.
Matkan hinta 20 euroa/hlö.
Ilmoittautumiset Timo Sorvalille puh. 044 547 4516.
Vielä paikkoja jäljellä!

 

Tykköön koulupiirin kyläyhdistys ry

 

 

Kankaanpään Seudun Sydänyhdistyksen perinteinen

Mikkelinpäivän kuntotapahtuma Jämijärven Osuuspankilla 5.10.2008 klo 12.00.

Tilaisuuden alussa esitelmä, Mistä motivaatiota muutokseen?

Valmennusta elämäntapamuutosta kaipaaville.

Luennoitsijana Susanna Lehtimäki Satakunnan Sydän piiristä.

Tilaisuus jatkuu kuntojumpalla ja kävelyreitillä.

 

Suoritamme myös verenpaineen ja sokerin mittauksia.

 

Arvontaa

 

Tilaisuuden kahvitarjonnan toteuttaa Jämijärven Osuuspankki

 

 

EL Jämijärvi

 

Ti 14.10 klo 14.00 sauvakävely Mielahdessa, jossa kokoonnutaan

Pikku-Itävaltaan.

Sauvakävelyt jatkuvat Niinimajalla ti klo 14.00 ellei toisin ilmoiteta.

Boccian harjoitukset keskuskoululla pe klo 15.00 – 17.00.

 

Muistathan pitää kuntokorttisi ajan tasalla.

 

Aktiivinen liikunta tulee lähinnä itsesi hyväksi, miksi et häntä palkitsisi.

 

 

PILATESILTA pe 31.10.2008 Keskuskoululla

klo 18.30 – 21.00

Hinta jäseniltä 15 €, muilta 18 €

 

MTK Jämijärvi

 

 

MTK Jämijärvi

 

Hygieniaosaamiskoulutus ja testi

Jämin Lomakeskuksessa ti 2.12. ja 9.12.2008 molempina päivinä klo 18.30 alkaen.

Osaamistesti ti 9.12. koulutuksen päätteeksi.

kouluttajana toimii Marjut Koivisto ProAgria Satakunnasta. Yhdistyksen jäseniltä pelkkä testi 30 €, 2 illan koulutus + testi 50 €.

Muilta testi 40 €, 2 illan koulutus + testi 60 €

ILMOITTAUTUMISET JA TIEDUSTELUT KE 26.11. mennessä Sirpa Alkiomäelle p. 050 368 7779

 

 

 

JUMPPAMARATON JÄMIJÄRVELLÄ

la 25.10 Keskuskoululla

 

Kiinnostaisiko pieni piristävä jumpparupeama ennen joulua?

Tule mukaan reippaaseen menoon ja jumppaa sen verran kuin haluat.

Päivän ohjelma näyttää seuraavalta:

 

Klo 12-12.50 Lämmittely/rasvanpoltto

      13-13.50 Lihaskunto

      14-15      Loppuvenyttely ja rentoutus

 

Yhden jumpan hinta 3€, kaksi jumppaa 6€ ja koko päivä 7,50€

Vetäjänä Kristiina Jokinen, Liikunta- ja fysioterapiaelämykset

 

 

MoniNainen Emäntä-seminaari Loimaalla

ke 15.10.2008 klo 9-14.45

 

Tilaisuudessa mukana mm. Sirkka-Liisa Anttila, Kirsti Manninen ja

sosiaalipsykologi Maria Härkki-Santala. Seminaarin jälkeen

mahdollisuus tutustua emäntä-näyttelyyn.

Osallistumismaksu 30 €/hlö + lounas 9 €.

MTK Satakunta järjestää yhdessä piirikeskuksen kanssa linja-autokuljetuksen.

Ilm. 8.10 mennessä ProAgria Satakunta (02) 6311 600

 

 

"MAANANTAIKISAT" 2008

 

Kesän maanantaikisojen kuulumisia!

 

Kesän kymmenet perättäiset "maanantaikisat" ovat jälleen takanapäin. Nuoria innokkaita urheilijoita kesän kisoihin osallistui 195 nuorta ja yhteensä kentällä kesän aikana maanantai-iltaisin nuoria oli keskimäärin 81 suoritusta / maanantai.

 

Suurimmillaan maanantai-illan osallistujamäärä oli106 nuorta urheilijaa.

 

Tv PULS

 

 

PULS:n KUNTOVIHOT

 

Kesän ajan toukokuusta elokuun loppuun on ollut viidessä eri pisteessä Palokosken alueella kuntovihkolaatikot, joihin on voinut merkata kaikki yli 5 kilometrin kuntosuorituksensa. Matkaa on voinut taittaa pyöräillen, juosten, luistellen tai kävellen.

 

Kesän ajalta suorituksia kerääntyi runsaasti ja arvontaan osallistui kaikki joilla oli vähintään kymmenen tai sitä enemmän liikunnallista suoritusta. Jokaisesta kymmenestä suorituskerrasta sai yhden arpalipukkeen.

 

Arvonnassa Helena Välimäki ja Katariina Sillanpää voittivat tänä vuonna urheiluliikkeen lahjakortit.

 

Onnea voittajille!

 

IKAALISTEN KANSALAISOPISTO

Jämijärven osasto

 

Kansalaisopiston syysloma on Jämijärvellä 13.-19.10.2008.

 

Uusia kursseja:

Joulun herkut (4 h)

To klo 18.00-21.00           20.11.

Keskuskoulu, kotitalousluokka

Sari Raininko

Tarvikemaksu

Valmistetaan jouluisia ruokia, leivonnaisia, jälkiruokia ja makeisia. Ennakkoilmoittautuminen to 13.11. mennessä puh. (03) 4501 398. Kurssille otetaan 16 opiskelijaa.

 

Joululahjoja servettitekniikalla (12 h)

La-su 10.00-15.00            22.-23.11.

Keskuskoulu

taideluokka

Soili Jokinen

Kurssimaksu 15 € + materiaalit.

Koristelemme ja maalaamme puuesineitä, keramiikkaa, posliinia ja lasia erilaisilla servettitekniikoilla. Koristelemme esim. pipari-, kahvi- ja sipulipurkkeja, ruukkuja, joulukortteja ym. Opettajalta voi ostaa puupurkkeja. Mukaan sakset, servettejä ja koristeltavat esineet. Ilmoittautuminen Soilille 31.10. mennessä

puh. 044 7301 271.

 

Jooga kokoontuu torstaisin klo 19.00-20.30 keskuskoulun liikuntasalissa. Kurssille kaivataan lisää osallistujia. Sopii kaikenikäisille, myös aloittelijoille.  

Myös muissa opiston ryhmissä on vielä tilaa, kannattaa käydä katsomassa, löytyisikö sieltä sopiva harrastus juuri sinulle!

 

TERVETULOA HARRASTAMAAN!

 

Lisätietoja osastonjohtaja Marjut Saarenpää-Nummiselta, puh. 040-5646 041.

 

 

4H-KERHOT KOKOONTUVAT:

 

maanantai    klo 17.00 - 18.30 Palokoski (koulu)

                      klo 18.45 - 20.00 Vihu (Möökeli)

tiistai             klo 18.00 - 19.30 Tykköö (koulu)

keskiviikko   klo 16.30 - 18.00 Kokkikerho(Keskuskoulu)

torstai           klo 17.00 - 18.30 Suurimaa (koulu)

 

TERVETULOA MUKAVAAN JOUKKOON!

Toivottelee Anna-Liisa Leppihalme p. 040 589 9188

 

 

Kuntatiedote 11/ 08

Aineiston viimeinen jättöpäivä on 3.11.2008.

Voit jättää aineiston

-           sähköpostilla, osoitteella jamijarvi@jamijarvi.fi,

-           puh. (02) 572 970

-           faksilla numeroon (02) 5729 7151

Seuraava kuntatiedote ilmestyy 6.-10.11.2008