JÄMIJÄRVEN KUNNAN KUNTATIEDOTE 8/2010

 

                             Joka talouteen Jämijärvellä jaettava kunnan tiedote

                             Kunnanvirasto puh 572970 fax 57297151

Sähköpostiosoitteet                jamijarvi@jamijarvi.fi etunimi.sukunimi@jamijarvi.fi

 
 


 


Laitetaan heijastimet heilumaan!

 

Jalankulkijan heijastin

 

Tieliikennelain 42 §:n mukaan jalankulkijan on pimeän aikana tiellä liikkuessaan yleensä käytettävä asianmukaista heijastinta.

Jalankulkijan näkyminen pimeällä

Kaukovaloilla ajava autoilija näkee ilman heijastinta pimeällä tiellä kulkevan jalankulkijan noin 100 metrin etäisyydeltä vaatetuksesta riippuen. Heijastinta käyttävä nähdään jo 300 metrin päästä. 

Kohtaamistilanteessa lähivaloilla ajava autoilija havaitsee ilman heijastinta kulkevan henkilön vasta noin 40 metrin päästä, kun jalankulkijan heijastin näkyy jo 150 metrin etäisyydeltä. 

Heijastin on tärkeä myös taajamassa

Erityisesti pimeän aikaan ajettaessa sade, sumu ja huurtuneet ikkunat heikentävät kuljettajan näkymää. Myös valojen ja tuulilasin likaantuminen vaikeuttavat näkemistä. 

Valaistuissa taajamissakin voi olla vaikea havaita pimeän aikaan liikkuvia jalankulkijoita ja pyöräilijöitä. Esimerkiksi katu- ja mainosvalot sekä puiden ja pensaiden varjot hankaloittavat katua ylittävien jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden erottamista tällaisissa ympäristöissä.

 

Heijastinliivit

Heijastinliivillä voidaan tehostaa näkymistä hämärässä ja päivänvalossa. Siinä on käytetty sekä auringon ultraviolettivalon vaikutuksesta kirkkaana hohtavaa fluoresoivaa materiaalia ja ajoneuvon valonsäteitä takaisin kuljettajalle palauttavaa heijastavaa materiaalia

Heijastimet täydentävät toisiaan

Eri heijastinmallit eivät ole toistensa kilpailijoita, vaan ne täydentävät toinen toisiaan. Jalankulkija tai pyöräilijä ei pimeällä tai hämärässä näy koskaan liian hyvin.

Heijastinpukeutumista voi jokainen täydentää repuilla, laukuilla yms., joissa on käytetty heijastinnauhoja tai muuta heijastavaa materiaalia.

www.liikenneturva.fi

 

Satakunnan pelastuslaitos

Kimmo Vaani, valistusmestari

etunimi.sukunimi@satapelastus.fi  

www.satapelastus.fi

 

 

ZUMBA jatkuu Vauhdin lavalla vielä 10.9. ja 17.9. klo 19.00-20.00.

24.9. siirrytään keskuskoululle, jossa zumbataan perjantaisin klo 19.45-20.45. Osallistumismaksu

7 €/krt/hlö. Mukaan voi tulla myös kesken kauden. Ohjaajana Susan Donoso-Niskala.

 

 Järj. Jämijärven vapaa-aikatoimi.

 

 

JÄMIJÄRVEN KUNNAN OMISTAMIEN KIINTEISTÖJEN

VAPAAT VUOKRA-ASUNNOT

 

Pihtiniityntie  1 B  –talossa:

Asunnon koko 56 m²: 2 huonetta, keittiö ja sauna + varasto

Vuokra 276,33 €/kk + sähkö kulutuksen mukaan

 

Pihtiniityntie 1 D  –talossa:

Asunnon koko 45 m²: 1 huone, tupakeittiö ja sauna + varasto

Vuokra 240,91 €/kk + sähkö kulutuksen mukaan.

 

Asunto Oy Kauppakulma B  -talossa, vastavalmistunut uusi asunto.

Asunnon koko 55 m²: 2 huonetta, keittiö ja sauna + autokatos, varasto

Huoneistossa on varaava takka.

Vuokra 450,16 €/kk + vesi/jätevesimaksu ja sähkö kulutuksen mukaan.

 

Lisätiedustelut ja asuntohakemukset: kunnanvirasto Anne Ranta

puh. 02- 5729 7101

 

 

JÄMIJÄRVEN PERUSKOULUJEN

 RUOKALISTA v. 2010

 

 

1.VIIKKO

MA     Hedelmäinen broileririsotto,

       vihannessalaatti

TI     Lindströminpihvit, perunat,

       juustokastike, salaattikimara

KE     Tomaattikala, pinaatti-perunasose,

       porkkanasalaatti  

TO     Puuro, keitto, ruisleipä, leikkeleet    

PE     Nakkikastike, perunat, puutarhurin

       pastasalaatti

 

2.VIIKKO

MA     Suikalepata, perunat, pikkuporkkanat,

       kaalisalaatti

TI     Jauhelihakeitto, ruisleipä, juusto,

       jälkiruoka     

KE     Uunimakkara, perunasose, vihreäsalaatti

TO     Broilerikastike, perunat, riisisalaatti 

PE     Lohilaatikko, tuoresalaatti

 

3.VIIKKO

MA     Lihakeitto, pehmeä leipä, juusto,

       hedelmä

TI     Kinkkukiusaus, feta-punajuurisalaatti,

       herneet

KE     Yllätysruoka

TO     Lihapyörykät, kastike, perunat,

       tonnikalasalaatti

PE     Pyttipannu, suolakurkut,

       vihannessalaatti

 

4.VIIKKO

MA     Smetanakala, perunat, kasvikset,

       ananasporkkanasalaatti

TI     Possupata, perunasose, rosolli,

       puolukkahillo

KE     Hernekeitto, pehmeä leipä, juusto,

       kiisseli

TO     Broileripatukat, dippikastike,

       lohkoperunat, jäävuorisalaatti

PE     Lihamakaronilaatikko, kaali-

       kurkkusalaatti

 

5.VIIKKO

MA     Uunibroileri, perunat, herkkusalaatti

TI     Kalakeitto, karjalanpiirakka, munavoi,

       jogurtti 

KE     Jauhelihakastike, pasta, tuoresalaatti        

TO     Lihamureke, perunat, sienikastike,

       kreikkalainen salaatti

PE     Turkkilainen kiusaus, kukkavihannekset,

       punajuuri-omenasalaatti

 

6.VIIKKO

MA     Lasagne, kaali-ananassalaatti

TI     Makkarakeitto, pannukakku, hillo

KE     Kalkkunaa meidän koulun tapaan, ohra,

       hedelmäinen salaatti

TO     Kalapihvit, pinaattikastike, perunat,

       aurinkosalaatti

PE     Liha-perunasoselaatikko, uunipunajuuret,

       vihannessalaatti

 

7.VIIKKO

MA     Chilikastike, riisi, kasvikset,

       kiinankaalisalaatti

TI     Karjalanpaisti, perunat, tuoresalaatti

KE     Mustamakkara, perunasose, puolukkahillo,

       raastesalaatti

TO     Kanakasviskeitto, hiivaleipä, juusto,

       jälkiruoka

PE     Uunikirjolohi, perunat, juustosalaatti

 

 

KIRJASTON AUKIOLOAJAT

 

Maanantai                            14 – 19

Tiistai                                   10 – 15

Keskiviikko                           14 – 19

Torstai                                  14 – 19

Perjantai                               10 – 16

Aattopäivinä                          10 – 15

 

 

Jämijärven kunnan kotisivuja uudistetaan. Uudistetuille kotisivuille kerätään Jämijärvellä toimivien yritysten/yhdistysten tiedot. Yritykset ja yhdistyksen ilmoittakaa yhteystietonne kunnan vapaa-aikasihteerille 30.11.2010 mennessä, niin saamme tiedot ajan tasalle.

 Mikäli jokin yritys tahtoo suoran linkin omille kotisivuilleen, siitä kunta veloittaa 50 €/vuosi. Jos yrityksen kotipaikkakunta on jokin muu kuin Jämijärvi,  yrityksen tietoja ei vielä toistaiseksi julkaista kuntamme kotisivuilla.

Jokainen yritys/yhdistys huolehtii itse siitä, että kotisivuilla tiedot ovat ajan tasalla. Päivitystarpeista tulee ilmoittaa vapaa-aikasihteerille välittömästi tietojen muuttuessa.

Vapaa-aikasihteeri Jonna Haavisto, Peijarintie 5 A 38800 Jämijärvi

jonna.haavisto@jamijarvi.fi

 

 

Etsimme iltaohjaajaa nuorisotiloihin

 

Kelpoisuusvaatimuksena on opistotasoinen nuorisoalan tutkinto tai muu tehtävään soveltuva tutkinto. Eduksi katsotaan hyvät viestintä- ja vuorovaikutustaidot, käytännön kokemus nuorten kanssa työskentelemisestä sekä kyky itsenäiseen päätöksentekoon. Hakijalta toivotaan työkokemusta nuorisotyöalalta. Myös alan opiskelijat huomioidaan. Toimeen valitun on esitettävä lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.

 

Palkkaus: KVTES

Työkokemus: 1-5 vuotta

Työ alkaa: loka/marraskuun vaihteessa

Työ aika: 10-20 h/vko ja pääasiassa ma klo 16.00-18.00, ti ja to klo 16.00-20.00, pe 19.00-22.00

Haku päättyy: 27.9.2010 klo 15:00

Lisätietoja: vapaa-aikasihteeri Jonna Haavisto p.0500-591772, jonna.haavisto@jamijarvi.fi

 

 

Kaikille kuntalaisille avoin vuoro

Jämi Areenalla keskiviikkoisin klo 17-18.30

 

 

KUNTAPÄÄTTÄJILLE

 ja muille kiinnostuneille

 

Nuorten kuuleminen jokaisessa kunnassa on lakisääteistä. Aiheesta pidetään kuntapäättäjille ja muutamille nuorille sekä kunnantyöntekijöille koulutus Karviassa Karviatalolla 13.10.2010 klo 9.30-15.30. Tähän tilaisuuteen toivomme jokaisesta puolueesta vähintään yhden edustajan paikanpäälle.

Ilmoittautumiset viim. 30.9.2010 jonna.haavisto@jamijarvi.fi.

 

 

20.11.2010 järjestetään matka kädentaitomessuille Tampereelle, mikäli kiinnostuneita on tarpeeksi. Ilmoittautumiset jonna.haavisto@jamijarvi.fi.

 

 

MLL:n Jämijärven paikallisyhdistys ry järjestää ostosmatkan Tuuriin

lauantaina 16.10.2010.

Lähtö tapahtuu Jämijärven Osuuspankilta klo 8.00. Mukaan mahtuu 50 hlö:ä ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumiset Niemen Ninalle

(puh. 040-580 0669) 29.9.2010 mennessä.

 

Matka on MLL:n jäsenille ilmainen, muille 10€/hlö. Tuurissa tarjoamme kaikille pullakahvit.

 

MLL:n Jämijärven paikallisyhdistyksen syksyn kokoontumiset ovat seuraavasti:

 

23.9.2010 klo 18.30 Manner-vintillä Tykkööllä

21.10.2010 klo 18.30 Manner-vintillä Tykkööllä

20.11.2010 Enkelikirkko (seuraa ilmoittelua)

25.11.2010 syyskokous (hallitus klo 18, yleinen klo 19) Manner-vintillä Tykkööllä

10.12 2010 Joulumielinen tapaaminen myöhemmin ilmoitettavassa paikassa

 

Tervetuloa mukaan toimintaan!

MLL Jämijärvi

 

 

Jämin Ladun toimintaa:

La 25.9. luontoretki Seitsemiseen Lauri Kontin johdolla. Lähtö klo 9.30 Osuuspankilta.
Yhteiskuljetuksen takia ilmoittaudu Leenalle 16.9.2010 mennessä puh. 050 5916547.
Ruokaillaan perillä, retkievästäkin voi varata reppuun. Säänmukainen pukeutuminen.

Torstaisin Jämi Areenalla liikuntavuoromme

klo 17-18.30.

 

 

Operaatio Nälkäpäivä  30- vuotta

16-18.9.2010

 

Myymme limppuja torstaina 16.9. alkaen klo 10 Jämijärven K- marketin edessä niin kauan kuin limppuja riittää. Samalla suoritamme lipaskeräystä.

 

Koululaiset suorittavat listakeräystä kyseisellä viikolla.

 

Voit ilmoittautua vapaaehtoiseksi kerääjäksi  numeroon 040-5667 517 /Merja

 

Sinun apuasi tarvitaan!

 

SPR Jämijärven osasto

 

 

OPERAATIO TUNTEMATTOMAN SOTILAAN VILLASUKAT –HAASTE

Sotilaskotiliitto täyttää ensi vuonna 90 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi haluamme ilahduttaa ihania asiakkaitamme, varusmiehiä, lämpimillä, käsin kudotuilla villasukilla haastamalla kaikki innokkaat kutojat. Sukat lahjoitetaan vuonna 2011 varusmiespalvelukseen astuneille nuorille miehille ja naisille henkilökohtaisesti. Sukat toimitetaan  Niinisalon Sotilaskotiyhdistykseen. Toivomme saavamme valmiit sukat vuoden 2010 loppuun mennessä.  Yhdistys antaa langat sukkiin.

 

Ilmoitathan haasteen vastaanottamisesta/ lankojen noutamisesta

Leena Manniselle numeroon 040 7044 915

tai Merja Lahdenpäälle numeroon 040 5667 517

tai sähköpostilla merja.lahdenpaa@pp.inet.fi

 

Lämpimin terveisin,

Niinisalon Sotilaskotiyhdistys ry

 

 

Saunailta!

 

Vihun Kyläyhdistyksen saunailta perjantaina 24.9.2010 alkaen klo 18.00 Vähävihun mökillä.

 

Tarjolla syötävää ja juotavaa.

 

Tervetuloa kyläläiset, yhdistyksen jäsenet sekä toiminnassa mukana olleet

 

VIHUN KYLÄYHDISTYS RY

 

 

IKAALISTEN KANSALAISOPISTO

Jämijärven osasto

 

Kansalaisopiston syyslukukausi alkoi 6.9.2010 ja päättyy 11.12.2010. Tarkemmat tiedot ohjelmasta löydät kotiin jaetusta opinto-ohjelmasta tai osoitteesta www.opistopalvelut.fi/ikaalinen

Kursseilla on vielä vapaita paikkoja.

 

Tilaa on vielä mm. seuraavilla kursseilla:

110460 Lasten ja vanhempien askartelupaja  

                  to 16.9. klo 17.30-19.00
100522 Lasten tanssi- ja musiikkileikkejä

4-6-vuotiaille

 pe 17.9.2010 klo 17.00-17.45

110522 Latinobic

 pe 17.9.2010 klo 19.00-19.45

100523 Lavatanssi

la 18.9.2010 klo 14.00-15.30

110464 Posliininmaalaus Suurimaa

to 23.9.2010 klo 18.30-20.45


Tilaa on myös Kankaankudonta- ja liikuntaryhmissä.


Muista ilmoittautua pikaisesti joko netin kautta tai opiston toimistoon puh.(03) 4501 398 tai

 044 7301 398.

Tervetuloa opiskelemaan!

 

Muutos ohjelmaan:

Kurssinumero 110465 Puutyö ja entisöinti aloittaa ke 29.9.2010 klo 18.00-20.15. Kokoontumista EI ole 15.9. ja 22.9.2010.

 

Lisätietoja osastonjohtaja Marjut Saarenpää-Nummiselta, marjut.saarenpaanumminen@gmail.com

tai puh. 040 5646 041.

 

 

PARTIOLAISET KIITTÄVÄT

 

teitä kaikkia, jotka lahjoititte Eloriehan myyntipöydällemme myyntitavaraa. Ensi vuonna jatketaan ja tavaroita otetaan vastaan myös pitkin vuotta. Noudamme myös tarvittaessa.

Puh. 045-1255822/Virpi Havi tai

044-5025770/Liisa Leinonen.

 

 

Partio on elämää ja seikkailua. Partiossa lapsi ja nuori oppii yhdessä tekemistä, yhteistyötaitoja ja yhteisöllisyyttä. Partio tukee nuoria kasvamaan vastuuntuntoisiksi yhteiskunnan jäseniksi ja kannustaa heitä itsensä kehittämiseen sekä yksilönä että ryhmän jäsenenä.

Mitä partiossa tehdään?

·         Päätetään yhdessä asioista ja jaetaan vastuuta

·         Opitaan kokemisen ja tekemisen kautta

·         Retkeillään luonnossa, metsässä ja vesillä

·         Yövytään teltassa tai mökissä kesällä ja talvella

·         Osallistutaan lippukuntaleireille, piirileireille ja suurleireille

·         Leikitään, lauletaan ja huudetaan partiohuutoja

Aikuisen rooli partiossa on tukea lasten ja nuorten kasvua. Lippukunnissa on usein pulaa aktiivisista aikuisikäisistä johtajista. Jos partiotoiminta kiinnostaa, kannattaa ottaa yhteyttä Marita Hakalaan p.040-5795907 ja tarjoutua avuksi

Jämijärven Miilunvartijat ry

 

 

Palokosken koulun pihalla

 la 2.10. klo 9 – 13 takakonttikirppis

 

Tule myymään sinulle tarpeeton tavara pois. Myyntipaikat ilmaisia.

Paikalla puffetti, pika-arpajaiset ja myynnissä myös leivonnaisia.

Poniajelua klo 10 – 12

 

Asiasta voi tiedustella Paulalta puh. 040 -5482253.

 

Viihdytään yhdessä!

 

Järj. Palokosken koti-koulu-yhdistys ja Palokosken urheilu- ja liikuntaseura PULS

 

 

Kuntatiedote 9/2010 

Aineiston viimeinen jättöpäivä on 4.10.2010
 Voit jättää aineiston

-       sähköpostilla, osoitteella jamijarvi@jamijarvi.fi

-       puh. (02) 572 970

-       faksilla numeroon (02) 5729 7151

Seuraava kuntatiedote ilmestyy 12 – 15.10.2010