In English
China

ETSIVÄ NUORISOTYÖ

Etsivänuorisotyöntekijät ovat nuorten käytettävissä erilaisissa elämään liittyvissä isoissa ja pienissä ongelmatilanteissa.
Toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja on nuorelle täysin luottamuksellista.

Toiminnalla ei pyritä korvaamaan käytössä olevia palvelujärjestelmiä, vaan auttamaan nuoria tavoittamaan nämä palvelut. Nuori voi ottaa yhteyttä työntekijöihin soittamalla, tekstiviestillä, sähköpostilla, Facebookin kautta (Etsivä nuorisotyö Noora Kuuskoski ja Etsivä nuorisotyö Mervi Alitalo) Tulemalla tapaamaan heitä toimistolle, Alpinkatu 2, Kankaanpää (ICT-Center) Olipa hän sitten naapuri,ystävä tai sukulainen. 

Voimme myös sopia nuoren kanssa paikan, missä hän itse haluaisi tavata. Sovimme lisäksi tapaamisia alueemme eri paikkakunnille.
Etsiväntyön kohderyhmänä ovat 13–28-vuotiaat nuoret ja nuoret aikuiset.

TAVOITTEET

  • Turvata nykyistä paremmin palvelujen saatavuus niille nuorille, joilla ei ole riittävästi omaa aloitekykyä hakeutua palveluiden piiriin.
  • Luoda nuorten verkostoon toimintamallia, jotta järjestelmän ulkopuolelle ajautuneet ja siitä tippumassa olevat nuoret tulisivat tavoitetuksi.
  • Parantaa nuorten arjenhallintataitoja ja valmiuksia hakeutua koulutukseen tai työhön.

Yksilöohjaajat:

Mervi Alitalo
puh. 044 577 2697
mervi.alitalo@kankaanpaa.fi
facebook: Etsivä nuorisotyön yksilöohjaaja Mervi
Noora Kuuskoski
puh. 044 577 2698
riika.ukonaho@kankaanpaa.fi
facebook: Etsivä nuoristyön yksilöohjaaja Noora

Instagram: etsivatkankaanpaa

Käyntiosoite:
Alpinkatu 2 (ICT-Center)
38700 Kankaanpää

Yksilöohjaajat
Mervi Alitalo
044 577 2697
mervi.alitalo@kankaanpaa.fi

Noora Kuuskoski
044 577 2698
noora.kuuskoski@kankaanpaa.fi

Vapaa-aikasihteeri
Jonna Haavisto
0500 591 772
jonna.haavisto@jamijarvi.fi

 

Jämijärvi - Satakunnan helmi

Pikkuvaakuna

Jämilogo


Jämin
Matkailuneuvonta
jami.fi

 Suomifinland100-banneri netti 200 px

Toteutus JJ-Net Group Oy