In English
China

 

Kotiseuraretki

03.08.2019

 Kotiseuturetki elokuussa la 3.8. Tammelaan Hakkapeliittamarkkinoille

 Matkaan lähdetään Jämijärven Nesteeltä klo 8.00. 
Aamukahvit sämpylän kera pysähdytään nauttimaan Huittisissa Ravintola Wanha VPK:ssa.
Hakkapeliittamarkkinoille saavutaan klo 12 ja aikaa alueen tutustumiseen on klo 14.30 asti.
Mustialassa on myös maatalousmuseo ja pienpanimo, johon voi markkinoiden lomassa itsenäisesti tutustua.
Markkinoilla on tunnetusti runsaasti myyjiä ja pienen

hiokopalan vaihtoehtoja, sillä yhteisen aterian

nautimme vasta markkinoiden jälkeen Vorssassa, Hevossillan museotilalla. Vorssa ei muuten ole kirjoitusvirhe, vaan minua valistettiin, että Vorssan kielessä ei ole f-kirjainta, paitsi pesufatissa. Ei mitenkään outoa. Eihän Jämijärvenkään kielessä ole d-kirjainta :). 

 

Hevossillan museotilalla saamme nauttia runsaasta seisovasta pöydästä lähiruokaa, isäntäväki kertoo meille tilansa tarinaa ja opastavat vielä halukkaita tutustumaan museotilan rakennuksiin.  Tilalla on laajat  esinekokoelmat aina 1700 luvulta 1950 luvulle. Talonpoikaisantiikkia ja Arabiaa, joka kesä myös jokin teemanäyttely.
Kotiin ajellaan Häijään kautta, joten tuttuun tapaan viimeinen tauko Häijään Nesteellä. Kotona ollaan takaisin n. klo 19.30.

 

Lähde mukaan retkellemme!
 Hinta Jämijärvi-Seuran jäseniltä 40 €, ei-jäsenet 55 € sisältäen bussikuljetuksen, sämpyläaamukahvit, markkinoiden sisäänpääsyn ja ruokailun.
Ilmoittautuminen Lellelle
puh. 040 7663663 tai  leena.saloniemi(at)centrum.cz viimeistään ma 22.7. mennessä.
Paikkoja kuitenkin rajoitetusti, joten ole nopea!



Lähipaikkakuntiemme tapahtumasivustot:

Kankaanpää

Parkano

Ikaalinen

Karvia

 











Jämijärvi - Satakunnan helmi

Pikkuvaakuna

Jämilogo


Jämin
Matkailuneuvonta
jami.fi

Suomifinland100-banneri netti 200 px



 

Myrkytystietokeskus kuvake internetiin sininen suomi

Toteutus JJ-Net Group Oy