Siirry sisältöön

Uusi vuosi on saatu käyntiin. Omalta osaltani hyvillä mielin, vaikka tehtävälistani pitenee taas päivä päivältä. Itse lupasin uuden vuoden lupauksen hengessä pitää periaatteistani kiinni, joista yksi on (somemaailmassa) harvinaiseksi käynyt maltillisuus toisen ihmisen arvioinnissa. Moni on kuullut sanonnan ”ihminen on ihmiselle susi”, mutta sen toinen (alkuperäinen?) muoto jatkuu ”… jos häntä ei tunne”. Paljon tunnollisia, kehittämishaluisia ja mukavia ihmisiä olenkin tavannut nyt jo muutaman kuukauden kestäneen pestin aikana.

Jämijärvi on osoittautunut yllättävän vireäksi. Jämijärvellä aloitti viime vuonna 10 uutta yritystä, joka on oikein hyvä tahti suhteessa väkilukuun. Silti yrittäjien palveluja halutaan kehittää nykyisestä. Yrittäjien neuvontapalveluja hoidetaan Kankaanpään voimin ja niistä on kuulunut kehuja. Palveluista tiedottamiseen voidaan vielä satsata kunnan päässä. Oma paikallinen toimitilarekisteri voi olla syytä tehdä. Jatkossa saamme myös kuukausittain tiedon uusista yrityksistä, jonka myötä pääsen olemaan yhteydessä kaikkiin aloittaneisiin. Muutaman kuukauden aikana minulla on ollut mahdollisuus tutustua yritystoimintaan, joka palvelee ympäri lähikuntia, Suomea ja Eurooppaa. Tämä on ollut positiivinen yllätys ja korostaa sitä, että monet asiat eivät ole paikkariippuvaisia.

Muutaman kuukauden jälkeenkin koulun, varhaiskasvatuksen ja liikuntatilojen tarpeisiin tehtävä uudisrakentaminen on keskustelun kohteena ja hyvä niin. Kunta käy parhaillaan markkinavuoropuheluja rakentajien kanssa, jotta saadaan lisää ymmärrystä ja näkemystä asiaan. Jämijärven mittakaavassa kyse on lähes kaikista itse tuotetuista palveluista ja isosta sijoituksesta, mutta toisaalta keskittämisen tuomista säästöistä. Kaikki ideat, näkökulmat ja mielipiteet on hyvä saada esille ennen kuin tehdään.

Jämijärven kunnan vuoden 2019 taloudellinen tulos näyttää muodostuvan positiiviseksi, joka voi tiukan kuntatalouden tilanteessa olla poikkeuksellista. Tästä voi olla iloinen ja todeta, että on tehty hyvää työtä niin omassa toiminnassa kuin Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymässä ja sen kanssa. Vuotta on päästy siis aloittamaan hyvässä ”eteenpäin elävän mieli” –tunnelmassa.