This website uses Google Translate
Osoite: Peijarintie 3
Kohde Google Mapsissa
Nuorisotila Cellari on alle 18-vuotiaille tarkoitettu turvallinen vapaa-ajanviettopaikka, jonne voi tulla yksin tai kaverin kanssa. Vapaan oleilun lisäksi Cellarilla voi esimerkiksi pelata biljardia sekä erilaisia lauta- ja konsolipelejä, askarrella, kokkailla ja katsoa leffaa. Toisinaan järjestetään kisoja, retkiä ja teemailtoja. Joka päivälle on oma teemansa, johon voi halutessaan osallistua.
Cellarilla järjestetään myös erilaisia kerhoja, kuten kädentaitokursseja 1–6 luokkalaisille. Lisätietoa kerhoista saa kunnan kerho- ja harrastuskalenterista.Tietoa Cellarin teemapäivistä, aukioloaikojen muutoksista ym. ajankohtaisista asioista saa Cellarin Instagram-tililtä.
Aukioloaikojen ulkopuolella Cellaria vuokrataan harrastuskäyttöön. Tiloissa kokoontuu säännölliseesti myös jämijärveläisiä yhdistyksiä. Tilojen vuokraamisesta voi kysyä lisätietoja hyvinvointikoordinaattorilta.
1. Kunnioita muita
Kohtele muita ystävällisesti. Kiusaaminen, loukkaaminen, rasistinen ilmaisu, häirintä ja syrjintä eivät kuulu tänne. Jokaiselle annetaan kehorauha.
2. Turvallinen tila
Noudata turvallisen tilan periaatteita sekä ohjaajien ohjeita. Hätätilanteissa toimi ohjaajien ohjeiden mukaan.
3. Musiikki ja kuvaaminen
Vain ohjaaja laittaa musiikkia. Toisen kuvaaminen tai kuvien/videoiden julkaiseminen ilman lupaa on kielletty.
4. Päihteettömyys & energiajuomat
Cellari ja sen lähiympäristö ovat päihteetöntä aluetta. Energiajuomat eivät kuulu Cellarille.
5. Tavarat paikoilleen
Kengät kenkätelineeseen ja ulkovaatteet naulakkoon.
6. Ajoneuvot oikein
Jätä ajoneuvot niille tarkoitetuille paikoille, älä tuki kulkureittejä.
7. Kunnioita omaisuutta
Toisen omaisuuteen ei saa koskea ilman lupaa.
8. Tuoksuton tila
Tulethan ilman voimakkaita tuoksuja — myös tuoksujen suihkiminen tilassa on kielletty.
9. Sääntöjen rikkominen
Ohjaaja antaa tilanteeseen sopivan seuraamuksen (esim. keskustelu, varoitus, poistaminen tilasta tai porttikielto).
10. Pidetään Cellari viihtyisänä
Roskat roskiin, tiskit tiskiin. Tahallisesta vahingoittamisesta olet korvausvastuussa. Tilassa ja pihapiirissä on tallentava kameravalvonta.
nuoriso-ohjaaja ja Nuvan ohjaaja
hyvinvointikoordinaattori
EPT-VIIKKO CELLARILLA! 💚Tällä viikolla (2.–8.11.) vietetään valtakunnallista Ehkäisevän päihdetyön viikkoa! Vuoden 2026 teemana on Nuoret ja nikotiini – eli puhutaan suoraan siitä, mitä ne vapet ja nikotiinipussit oikeasti sisältävät ja miten ne meihin vaikuttavat. 💨🚫Me Cellarilla halutaan tarjota faktoja ilman turhaa saarnaamista tai moralisointia. Tiesitkö esimerkiksi, että uudenlaiset nikotiinituotteet voivat sisältää tosi suuria määriä nikotiinia, joka aiheuttaa koukun nopeasti? Tai että ne tumpit ja pussit muuttuvat luonnossa haitalliseksi mikromuoviksi? 🌍Tule käymään, osallistumaan ohjelmaan ja heittämään omat ajatuksesi kehiin!Tänään Cellarilla on Päihde Kahoot! Testaa tietosi nikotiinituotteista – parhaille luvassa palkintoja! 🏆
Marraskuussa Cellarilla ei synkistellä! Otamme koppia tärkeistä teemoista, jutellaan vaikeistakin asioista rennossa seurassa ja pidetään tietysti hauskaa. Tule mukaan juuri sellaisena kuin olet! 💚 Tässä marraskuun tärkeimmät viikot:🚫 Vko 45: Ehkäisevän päihdetyön viikko (2.–8.11.)• Teema: Nuoret ja nikotiini.🧠 Vko 47: Mielenterveysviikko (16.–22.11.)• Teema: Oikeus parempaan.⚖️ Vko 47: Lapsen oikeuksien viikko (16.–22.11.)• Teema: Jokainen lapsi on arvokas omana itsenään.🌭 ERITYISILLATMa 9.11. K‑16 ILTACellari on varattu vain 16 — 28 vuotiaille!Rentoa hengailua ja pelailua.Snäkäri auki: tarjolla hyvää purtavaa! Come as you are. 🫶
Lauantain sählykerho kutsuu liikkumaan! 🏃♂️✨Lasten sählykerho kokoontuu joka lauantai liikuntasalissa klo 13.00–14.30. Kerhossa riittää iloa, vauhtia ja pelailua!Mukaan suositellaan ottamaan:• Sisäpelikengät 👟• Juomapullo 💧• Sählymaila 🏑• Suojalasit (jos sellaiset löytyvät) 🥽Mukaan ovat lämpimästi tervetulleita niin uudet kokeilijat kuin vanhatkin pelurit! 🤩
Cellarin K‑16 iltakahvila kutsuu! ✨☕️Kaipaatko maanantai-iltaasi rentoa hengailua, hyvää seuraa tai kenties pientä pelailua? Tule viettämään iltaa yhdessä meidän kanssamme!Missä ja milloin?🗓 Maanantaina 9.11.⏰ Klo 17–19📍 Nuorisotila CellariMitä luvassa?Luvassa on täysin vapaamuotoista ja rentoa yhdessäoloa. Voit tulla juttelemaan, pelailemaan tai vain olemaan. Tarjolla on myös pientä snäkärimäistä syötävää! 🌭Paikalla iltaa viettämässä ovat etsivä nuorisotyöntekijä Anni-Lotta sekä nuoriso-ohjaaja Jenni. Tapahtuma on suunnattu kaikille 16–28-vuotiaille.Ota kaveri mukaan tai tule yksin tutustumaan! Nähdään Cellarissa! 👋🧡
🎃 NUVAN HALLOWEEN DISKO TULEE TAAS! 🎃Jämijärven nuorisovaltuusto järjestää jo perinteeksi tulleen Halloween diskon Torpalla perjantaina 30.10.! ️✨Tule viettämään karmivan hauskaa iltaa ystävien kanssa. Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy! Ota kuitenkin mukaan muutama euro kioskiostoksia varten. 🍬🥤Disko on jaettu ikäryhmittäin seuraavasti:⏰ Klo 16–18: Esikoululaiset – 3. luokkalaiset⏰ Klo 18–20: 4–6. luokkalaiset⏰ Klo 21–24: Yläastelaiset ja kaikki alle 18-vuotiaat🏆 PARAS ASU PALKITAAN! 🏆Joten nyt on aika kaivaa kaapista hauskimmat ja luovimmat Halloween-asut ja pukeutua teeman mukaan! Toivomme kuitenkin, että kaikista hurjimmat asut jätettäisiin kotiin. HUOM! Tilaisuus on täysin päihteetön.Tule jos uskallat! 🕸️🦇
Hopsis-sisäleikkipuisto saapui Jämijärvelle! 🥳✨Kiertävä ja supersuosittu Hopsis-liikuntatapahtuma kurvasi Pääskyn liikuntasaliin! Tule mukaan liikkumaan, pomppimaan ja viettämään riemukkaita hetkiä koko perheen voimin.📅 Ajankohta: Torstaista lauantaihin 15.–17.10.2026📍 Paikka: Pääskyn liikuntasali, JämijärviLuvassa on vauhdikasta menoa ja liikunnan iloa kaikenikäisille lapsille. Lämpimästi tervetuloa mukaan pomppimaan! 🎈🏃♂️